Tulosveto vinkkejä voitolliseen pelaamiseen

 

jalkapallo tulosvetoTulosvedossa veikataan yhden kohteen lopputulosta varsinaisella peliajalla. Pelinä voi olla käytännössä mikä laji tahansa, kunhan siinä saadaan numeroilla mitattava lopputulos. Tulosvedossa voidaan veikata myös suurinumeroisia pelejä, kuten koripalloa. Tällöin tulosvaihtoehdot ovat yleensä pistetty johonkin haarukkaan. Pelaaja voi esimerkiksi veikata, että kotijoukkue saa 70–74 pistettä ja vierasjoukkue 80–84 pistettä. Suomalaisten suosimia lajeja tulosvedossa ovat etenkin jalkapallo ja jääkiekko.

Tulosvedon kertoimet voivat olla pelipaikasta ja pelikohteesta riippuen joko kiinteitä tai muuttuvia. Kiinteä kerroin tarkoittaa, että ottelun kertoimet pysyvät muuttumattomina riippumatta siitä kuinka paljon jotain tulosta pelataan. Veikkaustoimistot voivat halutessaan vaihtaa kiinteitä kertoimia pelin ollessa avoinna, mutta pelaajalle jää kuitenkin voimaan vedonlyöntihetkellä ollut kerroin. Muuttuva kerroin puolestaan tarkoittaa sitä, että eri tulosten kertoimet vaihtuvat sen mukaan kuinka paljon muut pelaajat niitä veikkaavat.

Tulosveto Veikkauksella poikkeaa useimmista ulkomaisista vedonlyöntisivuista. Veikkaus käyttää tulosvedossa pääsääntöisesti muuttuvia kertoimia, kun taas suurin osa vedonlyöntisivustoista käyttää kiinteitä kertoimia. Muuttuvat kertoimet ovat pelaajan kannalta huonoja, koska pelaaja ei tiedä veikatessaan mikä hänen veikkaamansa tuloksen lopullinen kerroin tulee olemaan.

 

Parhaat pelipaikat tulosvedon pelaamiseen

PeliyhtiöBonusSivulle

100 € bonus

Guts tarjoaa Pelureiden pelaajille 100 € bonuksen.

100 € bonus

Expekt tarjoaa 100 € bonuksen lisäksi 10 € riskittömän vedon.

100 € bonus

Unibet nauttii suurta suosiota suomalaisten keskuudessa.

100 € bonus + 10 € riskitön veto

Pelureiden kautta saat talletusbonuksen lisäksi Veikkaushuoneelle 10 € riskittömän vedon.

100 € bonus + 50 € riskitön veto

NordicBetin tarjoaa suomalaisille 100 € bonuksen lisäksi 50 € riskittömän vedon



Avaimet voitolliseen pelaamiseen

1. Otteluanalyysin teko tulosvedossa

Tulosvetoon pätee strategisesti pitkälti samat totuudet kuin pitkävetoonkin. Tulosvedon kohteesta on tärkeää tehdä otteluanalyysi. Ohjeet otteluanalyysin tekoon löytyvät kohdasta pitkäveto.

Tulosvedon otteluanalyysissä painottuvat joukkueiden kauden aikana tekemät koti- ja vierasmaalit sekä keskinäisten otteluiden lopputulokset. Otteluanalyysin perusteella saadaan todennäköisyydet joukkueiden maalimäärille.

 

2. Ylikertoimet

Hyviä ylikertoimia tulosvetoon löytyy mm. Betfairin vedonlyöntipörssistä, jossa pelaajat antavat kertoimia toisilleen. Vedonlyöntipörssin pelaajat suosivat joskus liikaa omia lempijoukkueitaan ja tämän takia pelattavaksi syntyy maukkaita ylikertoimia. Voit myos saada ylikertoimen itsellesi tarjoamalla toiselle pelaajalle alikerrointa. Kaikki vedonlyöntipörssin pelaajat eivät ole myöskään kovin hyvin selvillä otteluanalyyseistä tai todennäköisyyksistä ja tarjoavat joihinkin kohteisiin aivan liian suuria kertoimia. Parhaiten ylikertoimia loytyy otteluihin, jossa on Betfairissa pieni vaihto.

 

3. Panosten suuruus pelikassaan nähden

Voitollisessa pelaamisessa on tärkeää, että osaa pelata oikean kokoisilla panoksilla pelikassaan verrattuna. Vaikka joku kohde näyttää kuinka varmalta tahansa, ei siihen kannata laittaa määräänsä enempää rahaa kiinni.

Vedonlyönnissä usein käytetty menetelmä oikean panoskoon määrittämiseksi on nimeltään Kellyn kaava.

Panoksen suuruus = (p*k-1) / (k-1)

-      panoksen suuruus = prosenttimäärä koko pelikassasta

-       p = tuloksen toteutumisen todennäköisyys

-       k = tuloksen kerroin

Esimerkki Kellyn kaavan käytöstä:

Sovitaan, että käytössämme on 1000 euron pelikassa. Veikkaamme tulosvetoa jalkapallokohteesta Suomi – Englanti. Otteluanalyysin avulla olemme tulleet siihen tulokseen, että 1-1 tuloksen todennäköisyys on 1/10, eli 10 %. Vedonlyöntitoimisto tarjoaa 1-1 tuloksesta kertoimeksi 12. Tässä tapauksessa sijoitamme Kellyn kaavaan p:n paikalle 0,1 ja k:n paikalle 12.

(0.1*12-1) / (12-1) = 0,0181818

Näin ollen kohdetta tulisi veikata n. 1,8 prosentilla koko pelikassan koosta. Pelikassan ollessa 1000 euroa panoksen kooksi muodostuu siis 18 euroa.

 

4. Missä kannattaa pelata?

Tulosvetoa kannattaa veikata kotimaisen Veikkauksen sijaan Internetin ulkomaisilla vedonlyöntisivustoilla. Sivustot kuten Unibet ja Nordicbet tarjoavat huomattavasti monipuolisemmat kohteet ja paremmat kertoimet kuin Veikkaus.

 

5. Bonuksien hyväksikäyttö

Pelikassan kasvattamisessa tärkeässä roolissa ovat vedonlyöntibonukset, joita vedonlyöntisivustot tarjoavat uusille asiakkailleen. Sivuillamme on listattu yli 1000 euron arvosta bonuksia eri sivustoille. Näillä bonuksilla saat pelikassasi mukavaan nousuun.

 

6. Lempijoukkueiden suosiminen

Monen veikkaajan yksi suurimmista virheistä on yliarvioida omien suosikkijoukkueidensa kyvyt tai veikata niiden pelejä tuomaan lisäjännitystä otteluun. Suosikkijoukkueiden suosiminen veikatessa voi nostaa otteluiden viihdearvoa, mutta ei ole oikea tapa voitolliseen pelaamiseen.  Suosikkijoukkueiden peleistä täytyy pystyä tekemään puolueettomat otteluanalyysit ja etsimään ylikertoimia aivan kuten kaikista muistakin otteluista.

 

7. Voittoa pitkässä juoksussa

Ei kannata lannistua vaikka veikkauksessa tulee välillä joitain tappiollisia kausia, koska niitä tulee jokaiselle. Tappioputken aikana tulee muistuttaa itseään siitä, että hyvä taustatyö ja sinnikäs ylikertoimien etsiminen tuottaa tulosta pitkässä juoksussa.

tulosveto on vaikeaa

Lue myös nämä:

Lotto
Keno
Pitkäveto
Moniveto
Vakio